Kristus!

Näin eilen sellaista horroria peilistä, että masennuin koko loppuillaksi, suurin piirtein itkin itseni uneen, ja vannoin taas (tuhannen kerran), että nyt loppui syöminen ja alkoi urheilu.

Minkä mä sille voin, että mä vihaan kaikkia urheilulajeja. Jumalauta ihan kaikkia!

Eikä muuten auta, että himassa on yks himourheilija, jonka kroppa on kuin suoraan mieskalenterista, ja rasvaprosentti varmaan 0,1. Hyvää hyvyyttäänhän se yrittää motivoida mua (naureskelemalla mun koomiselle ulkonäölle, kun yritän lenkillä hiihtää mahdollisimman rivakasti koirien perässä) lupaamalla kadottaa musta 10 kiloa läskiä, jos suostun sen rääkättäväksi puoleksi tunniksi joka päivä. Voisko olla mitään nöyryyttävämpää, kuin joutua oman äijänsä kyykyttämäksi jumppatamineissa omassa olohuoneessaan - varsinkin kun ukolle varmaan aika nopeasti selviäis, etten saa edes kahta vatsaa tässä rapakunnossa. Voi olla, että ois eukon vaihto edessä.

Menen huomenna aamulla työkaverin kanssa uimaan. Viimeksi uimainnostukseni kesti 3 perättäistä kertaa.

Etsin myös mukavaa vuokrahevosta. Ainoa liikunta, jota en vihaa ihan täydestä sydämestäni.

Ja mitä sitten näin; miten jumalauta voi olla mahdollista, sen lisäksi, että mun perse on alkanut roikkua ja reidet ovat täynnä selluliittia, mulla on nykyään appelsiinia myös kyljissä! Vyötärönympärys on 90cm, kun diabetes-riskin raja on 80cm. Ja mun rintaliivikoko on paisunut puolen vuoden aikana 75B:stä 80C:hen. Eikä mulla ole yksiäkään farkkuja joihin mahtuisin.

Oksetan itteäni.